Huovutin

Orientoitumista

Talven tapaamiset varattavissa nyt! Ennakkovaraajan etu, 30 minuuttia kaupan päälle!

Kummasti kesä vaan vierähtää syksyn puolelle. Virallisesti lomaa olisi vielä jäljellä toista viikkoa, mutta käytännössä virittäytyminen syksyn sähellykselle alkoi jo elokuun alusta opinnäytetyöpalaverin myötä. Kalenteriinkin piti itse värkätä lisäviikkoja, kun jostain syystä syyskuun alkuun on alkanut kerääntyä palaveria jos toista. Olen kyllä totaalinen kalenterin orja, mutta ylöskirjattu järjestelmällisyys pienentää huomattavasti kaaoksen tuntua. Ehkäpä pitäisi vaan vielä kirjoittaa joka viikolle jollekin illalle muistiinpano: "klo 17-21: ÄLÄ TEE MITÄÄN".

Olen kuitenkin muistanut nauttia tästä vapaa-ajan runsaudesta kun sitä vielä on. En ole tehnyt mitään vain siksi että pitäisi ja olen nukkunut ruhtinaallisen pitkään. Tämän unirytmin kääntämiseen voikin sitten mennä useampi viikko, mutta menköön. Viikonloppuna lähden vielä loman viimeiselle reissulle, Ylivieskaan. Ja nyt.. ehkä menen tiskaamaan tai sitten lähden kaupungille.. en tiedä, kalenteri kun ei määrää vielä tekemään mitään :)

Lisäys: kävin kaupungilla ostamassa alennustopin ja kolme levyä suklaata sekä harrastin korkeakulttuuria lukien Erlend Loen Supernaiivia ja söin puoli suklaalevyä sohvan pohjalla. ja sitten huvitti jo tiskatakin.

Repovesi

Jälleen oli aika tukea julkisia liikennöintivälineitä; tällä kertaa suuntasin opiskelukaverini luo Valkealaan, Kouvolan naapuriin. Reissun varsinainen määpänpää oliRepoveden kansallispuisto, jossa vietimme päivän ja illaksi kömmimme kämpälle syömään ja saunomaan. Aikaa metsässä vierähti 5,5 tuntia ja matkaa taittui (ainakin) 15 km.

Maakuntamatkailua

..ja muuten vaan.
Olin taas malttamaton ja ehdin peräti yhden illan viettää (sekin töiden jälkeen) Jykylässä kunnes pakkasin taas reppuni ja hyppäsin Tampereen junaan. Takana oli siis viikonloppu Ilosaaressa (tarkemmin sanottuna leirintäalueella teltassa) ja sieltä kodin kautta maanantaiksi töihin. Tiistaiaamuna olinkin jälleen tukemassa VR:ää. Saisivat kyllä antaa diplomin tai jotain; olen kuluttanut varmaan kolmasosan kesän palkoistani junalippuihin! (Ottaen huomioon, että ilosaarta edeltävän viikonlopun vietin pikavisiitillä Espoossa, jonne lähdin heti kotiuduttuani Siilistä!)

Kuitenkin. Virallinen määränpääni tällä viimeisimmällä matkalla oli siis Ruovesi (pieni paikka paikka keskellä entiedämitä), jossa veljeni ja tyttöystävänsä ovat olleet tämän kesän töissä. He kuitenkin näin arkipäivisin olivat nimenomaan siellä töissä, joten minulle jäi oikein mainiosti aikaa jäädä viettämään laatuaikaa Tampereelle Noren ja Jaakon kanssa ennen matkavälineen vaihtoa. Tampere oli kiva paikka taas; kaupunki, josta en selviä ostamatta jotain. Tälläkin kertaa matka jatkui lompakko laukun, paidan ja Pancho Villan kanahampparin verran tyhjempänä. Mutta oli se sen arvoista.

Bussimatka keskelle korpea oli hämmentävän sanattomaksi laittava kokemus. Näköjään kahdessa vuodessa olen ehtinyt kaupunkilaistua näin pelottavan paljon, että vienosti tuulessa ja auringossa kylpevät, silminkantamattomiin riittävät vilja- ja rypsipellot saivat minut kerta kaikkiaan ihmettelemään voiko tällaista hienoutta ollakaan. Jos en olisi tiennyt, että seuraava bussi menee joskus puolen päivän päästä, olisin varmaan kirmannut pellolle ja tanssinut alasti. (Se "seuraava bussi" olisi kyllä siinä tapauksessa saattanut viedä Ruoveden keskustan sijasta lähimmälle psykiatrille :D) Sain kuitenkin maltettua mieleni ja selvisin onnellisesti veljeni tykö. Ilta olikin mitä mainiointa kesän viettoa: tehtiin ruokaa, käytiin minigolffaamassa ja eksyttiin yksille paikalliseen laivaravintolaan. Seuraavana päivänä nukuin pitkään ja tiskasin. Illalla heitettiin vielä mölkkyä ja sittenpä olikin jo tarkoitus suunnata takaisin kaupunkiin. Meinaspa jäädäkin pelkäksi tarkoitukseksi, kun ensimmäinen bussi oli Ruovedellä 20 minuuttia myöhässä, jonka ansioista sitten odottelin 10 min sijasta 1,5 tuntia Orivedellä kotiinpääsyä. Selvisinpähän kuitenkin. Orivedellä oli vähemmän tekemistä, lähinnä pakoilin paikallisia puleja ja koin itsseni suureksi filosofiksi huomatessani, että kyllä amikset ja nuoret on amiksia ja nuoria joka paikassa.

Riga

Suunnaton laiskuus iski kesän myötä kirjoittamisen suhteen. Olen tässä välissä ehtinyt hommailla kaikenlaista, kuten muuttaa, opiskella kesäkurssit, käydä häissä, visitoida Riiassa, ihmetellä elämää Siilinjärvellä, ihmetellä elämää takaisin Jyväskylässä ja käydä töissä huomatakseni, että olen taas ensi viikon lomalla.

Riian reissu meni kokonaisuudessaan oikein mukavasti. Minulle ikävin puoli oli lentäminen (vaikka yleensä siitä pidän), sillä pieni lentokone tarjosi epätasaisemman kyydin ja sain istua koko vajaan parituntisen varoen äkkiliikkeitä, etten oksenna. Kaupunkiin kuitenkiin päästiin tiivistunnelmaisessa bussissa ja hostelliinkin selvittiin raahaten puoli kaupunkia laukkuja sateessa. Hostelli itsessään oli riittävän mukava, vastaremontoidut tilat olivat siistit ja käytävältä löytyi vain yksi peukalonkynnen kokoinen ötökkä, joka sekin oli jo kuollut. Näkymät ikkunasta eivät olleet järin huikeat, mutta hintaansa nähden ihan riittävät. Paikka oli myös erittäin rauhallinen, mistä iso plussa. Ennen reissua jännitti millainen nuorisohostelli meitä oikein odottaa, matkassa kun olivat mukana myös isä ja äipänderi.

Näkymä huoneesta



Näkymiä vanhasta kaupungista (kuvat otti isoveljeni Saku)

Ylipäätänsä syötiin ja juotiin hyvin (paikallinen olut oli hyvää ja halpaa), käveltiin paljon ja nähtiin riittävästi komeita rakennuksia. Hämmentävää kaupungissa oli kekseliäät kerjääjämummot kuka milloin millaistakin performanssia esittäen. Yksi pyöri kadunkulmassa ympyrää käsiään heilutellen (vissiin jotain paikallista tanhua matkien) ja toinen hakkasi lasten värikästä kellopeliä niin kovaa kuin käsistä voimaa riitti ja hiljeni aina kun joku antoi rahaa. Paikallinen pulu myös osoitti kiinnostusta uusia vaaleita pellavahousujani kohtaan ja jätti vähemmän mielyttävämmän matkamuistonsa.

Hämmentävää oli myös kaupungin erittäin uusi autokanta ja etenkin näiden paikallisten wannabe-kimiräikkösten hullu liikennekäyttäytyminen. Sitä myös todisti lähtöpäivänä tilattu taksi. Mies teki varmaan uuden aikaennätyksen ajaessaan lentokentälle ja minä sain mukavan aloituksen pahoinvoinnille, jonka tiesin lentokoneessa jatkuvan.

Takaisin kuitenkin selvittiin sunnuntaina juhannuksesta toipuvaan Suomeen. Maanantaina matkustin takaisin kaupunkiin ja täällä sitä nyt ollaan. Saatiin selvitettyä ainakin suurimmaksi osaksi heinäkuun työvuorot, joten osaa taas hiukan suunnitella elämäänsä eteenpäin. Tai ehkä parempi, jos ei liikaa yritä. Kotona lupasin kuitenkin mennä käymään auttamaan porukoiden vuokraaman kämpän ehostamisessa ennen uuden vuokralaisen tuloa. Samoin edessä häämöttää Ilosaarirock (johon minulle ei ole lippua, mutta parhaat juhlat onkin leirintäalueella) ja toinen jo perinteeksi muodostunut reissu Joensuuhun äipän kanssa.

By the way, sainpas muuten hauskan tuliaisen Italiasta :)

Lukuvuosi lähenee loppuaan..

Heijsan alla!

Tentit on tehty ja luovat rosessit esitetty. Vielä vuorossa AVH-luento, jonka jälkeen alkaa kauan odotettu lo...penuuvutta kesäkurssirupeama. Svenska och viestintätaito odottavat vielä ahkeraa opiskelijaa, ja yhteensä 8 päivän tiiviillä puristuksella hankimme kesäkuun vuokran tällä erää.

Luovien kurssi tosissaan päättyi tänään omien prosessiemme ja luovan välineen esittelyyn. Helmihommat sain tehtyä kiitettävästi jo viime viikon puolella, mutta prosessikuvauksen kanssa kärsin suurta luovaa tuskaa vielä tänään koulussakin. Pyörin koko eilisillan tuskanhiessä lattialla kun en keksinyt mitä kirjoittaisin ja mitä esittäisin. Luotin kovasti improvisaatiotaitooni ja itseasiassa vasta vähän ennen esitystä "performanssini" sai lopullisen muotonsa. Loppujen lopuksi lausuin siellä hetkeä ennen esitystä keksimäni runon ja tiputin maalaamastani kirjekuoresta sanomalehdestä leikattuja sydämiä lattialle. Runoni meni näin:

"Kiitos elämä,
kaikesta hyvästä ja huonosta.
Kiitos kasvatuksesta.

Kiitos kaikista läheisistä ihmisistä,
vaikka he ovatkin sellaisia kuin ovat.

Kiitos tästä.
Tulevasta, menevästä ja menneestä."

Tässä vielä kuva voimauttavimmasta (käytänkö minä ihan oikeasti tommoista sanaa?!) työstäni, jonka kurssilla tein.


Muuten olen hiimaillut viimeisen viikon flunssassa ja ääni päätti tehdä katoamistempun. Tai pikemminkin kuulostan siltä kun olisin alottanut tupakanpolton jo sikiöaikana, sen verran möreä kaiku lähtee. Viikonloppu meni töissä ja päntätessä, ei siten liene ihme että kämpässä näyttää pääosin tältä:

Tänään aion keskittyä vain lepäilyyn ja katson Euroviisujen karsintoja. Ehkäpä käyn kaupassakin jos huvittaa.

jääkiekkoa :o

Mä olen viimeaikoina ollut pelottavan kiinnostunut jääkiekosta ja pelottavan vähän kiinnostunut perustelemaan helmien terapeuttista käyttöä. Oli eilen karmivaa huomata, etten meinannut malttaa mennä nukkumaan kun tuli Suomi-USA ottelu. Kerran elämässäni oon käyny livepeliä kattomassa (JYP-SaiPa) ja sillonkin taisin keskittyä enemmän cheerleadereihin. No, onhan nämä MM-pelit ihan toista luokkaa, mutta en silti osannu odottaa että minustakin löytyis salakavalaa kiinnostusta siihen peliin. No se siitä (paitsi että puolen tunnin päästä alkaa Suomi-Kanada..!).

Helmet on jääny kyllä autuaasti ilman mun huomiota. Eee niiku jaksais yhtään. Tai jaksan. Olen hyvä ja innovatiivinen ja kaikkee upeeta mahtavaa. Positiiviset itsesuggestiot vie asiaa eteenpäin, you know. (Kaikkea sitä opetetaanki). No onhan se nyt tiedossa, että motivoitunut ihminen toimii tehokkaammin. Joten kaivelen tässä esiin sitä karannutta motivaatiota. Ehkä se löytyy huomenna yliopistolta, toimintaterapian tutkimussympposiumilta.

Positiivisen ajattelun alkeet osa 1

Tänä aamuna tuli sähköpostiin oikein piristävää maanantainaloitus postia: vielä olis ens viikolla sadasviidestuhannes harjoitteluun liittyvä palaveri, johon pitäis osallistua. Suusta meinas päästä ärr ja murr, kun keskiviikkona kävin retostelemassa etten ikinä koskaan tänne tule enää kun harjoittelu virallisesti loppui jo joskus viime vuosituhannella (eli ennen pääsiäistä). Siinä sitten heti perjantaina tehtiin kuitenkin uusi comeback, mutta sen piti todellakin olla viimeisten viimeinen (ja se ei ees itseasiassa ollu harjoittelujuttu!). Tämän palautepalaverin joudun kyllä nyt ehkä valitettavasti skippaamaan, koska menisi muuten luovien prosessien esittelyt sivu suun.
Jota muuten sitäkään en ole yhtään suunnitellut.