Ajatuksia itsemurhasta

Psykan tunnilla keskusteltiin itsemurhasta ja asia jätti aivonystyrät pohdintatilaan. Seurauksena syntyi seuraava vuodatus kurssille kuuluvaan luentopäiväkirjaan:

Eniten minua jäi mietityttämään kuuluuko itsemurha- tai itsetuhoinen ajattelu osaksi nuoruutta luonnollisena teemana. Selitetäänkö sitä kenties jossain teoriassa, vai onko se vain nykyajan paineiden luoma ajatustapa? Oman kokemukseni mukaan itsetuhoisia ajatuksia herää monilla nuorilla jossain vaiheessa elämäänsä. Tosin ajatukset pysyvät usein tietoisesti ajatuksina, eikä niiden takana ole todellista toteutusperää. Pikemminkin kyse on oman elämän tarkoituksen pohtimisesta, vaikkakin äärimmäisellä tavalla. Erottaisin itse vakavan itsemurhariskin ja nuoruuteen kuuluvan ”oman elämän arvon pohdiskelun” sillä, että todellinen riski on silloin, kun nuori on masentunut ja ajattelee tällaisia ajatuksia usein. Luonnollista, kehitykseen kuuluvaa ajattelu on silloin, kun nuori pääsee ajatuksissaan positiiviseen tulokseen, löytää elämästään hyviä asioita ja ymmärtää, että hänen ympärillään kuitenkin on välittäviä ihmisiä.

Itsemurha ei todellakaan ole mikään uusi ilmiö, vaan niitä on esiintynyt luultavasti yhtä kauan kuin on ollut ihmisiäkin. Ehkäpä uudempi ilmiö nuorilla on se, että nuori joutuu hakemaan huomiota äärimmäisemmillä tavoilla. Myös itsemurhasta puhuminen on yleisempää, se ei ole enää samanlainen tabu kuin muutama vuosikymmen sitten.

Mielestäni erittäin merkittävää on se, etteivät kirkko ja kansa tuomitse itsemurhan tekijää samalla tavalla kuin ennen. Nykyään se on pikemminkin yksi tapa kuolla, joskin yhä traumaattinen läheisille, mutta itsemurhan tekijä kuitenkin siunataan ja hänen muistoaan kunnioitetaan. Uskoisin, että nykyään ovat harvemmassa helvetillä pelottelu ja suora syrjiminen, mutta tiettyä sanatonta leimautumista, tai ainakin sen pelkoa, saattaa esiintyä.

Tuomitsemattomuudellakin on toisaalta puolensa; onko yleinen itsemurhan hyväksyminen tehnyt itsemurhasta yhden luonnollisen ratkaisumallin toivonsa menettäneille ihmisille ja onko kynnys madaltunut sen myötä itsemurhan toteuttamiseen? Toisaalta läheisten annetaan nykyään surra ilman yhteisöltä tulevaa häpeän painetta ja asian tiimoilta nousseita tunteita on luvallista käsitellä; tämähän myös toimii ennaltaehkäisevänä tekijänä masentumiselle ja itsemurhalle.

Kuuro vai sokea?

Koulussamme järjestettiin eilen ja tänään Pimeä ja Hiljainen kahvila. Pimeä kahvila oli nimensä mukaan pilkkopimeä huone, jossa asiakkaille tarjottiin kahvia, mehua ja keksejä. Pöytiin meidät saattelivat kädestä pitäen sokeat tarjoilijat, jotka myös ottivat tilauksemme vastaan ja toivat tarjottavat. Olivatpahan nämä tarjoilijat myös sen verran asiakaspalveluhenkisiä, että jäivät jutustelemaan seuraksemme. Hiljaisessa kahvilassa ovella oli tarjolla korvatulppia ja äänenvaimentimia. Niin ikään täällä tarjoilijat toimivat nyt ääntään käyttämättä, viittoen. Pöydillä oli lunttilappuja viittomakielisistä kirjaimista, jotta asiakkaat pystyivät esittelemään itsensä kuuroille kanssaolijoille.

Kokemus oli jännittävä ja voimakas. Pimeä huone oli todellakin säkkipimeä. Olo oli heti turvaton, jos tarjoilija (jotka itse siis olivat sokeita) päästi irti hetkeksikään. Äänet korostuivat selvästi ja puheensorina vaikeutti vieruskaverin kuuntelemista. Teki mieli myös tarrata keskustelukaveriin kiinni, jotta tietäisi että hän varmasti on siinä. Pelkäsin koko ajan huitaisevani vahingossa kahvikupin syliini.

Hiljaisessa huoneessa pärjäsi ilman apua, mutta tunsin itseni kertakaikkiaan ulkopuoliseksi, koska en osannut viittomakieltä alkuunkaan. Minä olin nyt vammainen ja ainut pöydästä, joka erottui joukosta: en ymmärtänyt viittomista yhtään mitään, en pystynyt kommunikoimaan enkä seuraamaan muiden keskusteluja.

Molemmissa huoneissa olin avuton ilman yhtä aistia, jota olin tottunut käyttämään. Kuulo vuorovaikutuksen apuna ja näkö hahmottamisen perustana on minulle ollut itsestäänselvyys, koska niitä ei koskaan ole minulta pois otettu. Onneksi tällaisia tilausuuksia tulee, jossa vammaiskäsityksiä voidaan kääntää päälaelleen ja omanlaisensa shokeerauksen kautta lisätä ymmärrystä ja tietoa.