Riga

Suunnaton laiskuus iski kesän myötä kirjoittamisen suhteen. Olen tässä välissä ehtinyt hommailla kaikenlaista, kuten muuttaa, opiskella kesäkurssit, käydä häissä, visitoida Riiassa, ihmetellä elämää Siilinjärvellä, ihmetellä elämää takaisin Jyväskylässä ja käydä töissä huomatakseni, että olen taas ensi viikon lomalla.

Riian reissu meni kokonaisuudessaan oikein mukavasti. Minulle ikävin puoli oli lentäminen (vaikka yleensä siitä pidän), sillä pieni lentokone tarjosi epätasaisemman kyydin ja sain istua koko vajaan parituntisen varoen äkkiliikkeitä, etten oksenna. Kaupunkiin kuitenkiin päästiin tiivistunnelmaisessa bussissa ja hostelliinkin selvittiin raahaten puoli kaupunkia laukkuja sateessa. Hostelli itsessään oli riittävän mukava, vastaremontoidut tilat olivat siistit ja käytävältä löytyi vain yksi peukalonkynnen kokoinen ötökkä, joka sekin oli jo kuollut. Näkymät ikkunasta eivät olleet järin huikeat, mutta hintaansa nähden ihan riittävät. Paikka oli myös erittäin rauhallinen, mistä iso plussa. Ennen reissua jännitti millainen nuorisohostelli meitä oikein odottaa, matkassa kun olivat mukana myös isä ja äipänderi.

Näkymä huoneesta



Näkymiä vanhasta kaupungista (kuvat otti isoveljeni Saku)

Ylipäätänsä syötiin ja juotiin hyvin (paikallinen olut oli hyvää ja halpaa), käveltiin paljon ja nähtiin riittävästi komeita rakennuksia. Hämmentävää kaupungissa oli kekseliäät kerjääjämummot kuka milloin millaistakin performanssia esittäen. Yksi pyöri kadunkulmassa ympyrää käsiään heilutellen (vissiin jotain paikallista tanhua matkien) ja toinen hakkasi lasten värikästä kellopeliä niin kovaa kuin käsistä voimaa riitti ja hiljeni aina kun joku antoi rahaa. Paikallinen pulu myös osoitti kiinnostusta uusia vaaleita pellavahousujani kohtaan ja jätti vähemmän mielyttävämmän matkamuistonsa.

Hämmentävää oli myös kaupungin erittäin uusi autokanta ja etenkin näiden paikallisten wannabe-kimiräikkösten hullu liikennekäyttäytyminen. Sitä myös todisti lähtöpäivänä tilattu taksi. Mies teki varmaan uuden aikaennätyksen ajaessaan lentokentälle ja minä sain mukavan aloituksen pahoinvoinnille, jonka tiesin lentokoneessa jatkuvan.

Takaisin kuitenkin selvittiin sunnuntaina juhannuksesta toipuvaan Suomeen. Maanantaina matkustin takaisin kaupunkiin ja täällä sitä nyt ollaan. Saatiin selvitettyä ainakin suurimmaksi osaksi heinäkuun työvuorot, joten osaa taas hiukan suunnitella elämäänsä eteenpäin. Tai ehkä parempi, jos ei liikaa yritä. Kotona lupasin kuitenkin mennä käymään auttamaan porukoiden vuokraaman kämpän ehostamisessa ennen uuden vuokralaisen tuloa. Samoin edessä häämöttää Ilosaarirock (johon minulle ei ole lippua, mutta parhaat juhlat onkin leirintäalueella) ja toinen jo perinteeksi muodostunut reissu Joensuuhun äipän kanssa.

By the way, sainpas muuten hauskan tuliaisen Italiasta :)

Lukuvuosi lähenee loppuaan..

Heijsan alla!

Tentit on tehty ja luovat rosessit esitetty. Vielä vuorossa AVH-luento, jonka jälkeen alkaa kauan odotettu lo...penuuvutta kesäkurssirupeama. Svenska och viestintätaito odottavat vielä ahkeraa opiskelijaa, ja yhteensä 8 päivän tiiviillä puristuksella hankimme kesäkuun vuokran tällä erää.

Luovien kurssi tosissaan päättyi tänään omien prosessiemme ja luovan välineen esittelyyn. Helmihommat sain tehtyä kiitettävästi jo viime viikon puolella, mutta prosessikuvauksen kanssa kärsin suurta luovaa tuskaa vielä tänään koulussakin. Pyörin koko eilisillan tuskanhiessä lattialla kun en keksinyt mitä kirjoittaisin ja mitä esittäisin. Luotin kovasti improvisaatiotaitooni ja itseasiassa vasta vähän ennen esitystä "performanssini" sai lopullisen muotonsa. Loppujen lopuksi lausuin siellä hetkeä ennen esitystä keksimäni runon ja tiputin maalaamastani kirjekuoresta sanomalehdestä leikattuja sydämiä lattialle. Runoni meni näin:

"Kiitos elämä,
kaikesta hyvästä ja huonosta.
Kiitos kasvatuksesta.

Kiitos kaikista läheisistä ihmisistä,
vaikka he ovatkin sellaisia kuin ovat.

Kiitos tästä.
Tulevasta, menevästä ja menneestä."

Tässä vielä kuva voimauttavimmasta (käytänkö minä ihan oikeasti tommoista sanaa?!) työstäni, jonka kurssilla tein.


Muuten olen hiimaillut viimeisen viikon flunssassa ja ääni päätti tehdä katoamistempun. Tai pikemminkin kuulostan siltä kun olisin alottanut tupakanpolton jo sikiöaikana, sen verran möreä kaiku lähtee. Viikonloppu meni töissä ja päntätessä, ei siten liene ihme että kämpässä näyttää pääosin tältä:

Tänään aion keskittyä vain lepäilyyn ja katson Euroviisujen karsintoja. Ehkäpä käyn kaupassakin jos huvittaa.

jääkiekkoa :o

Mä olen viimeaikoina ollut pelottavan kiinnostunut jääkiekosta ja pelottavan vähän kiinnostunut perustelemaan helmien terapeuttista käyttöä. Oli eilen karmivaa huomata, etten meinannut malttaa mennä nukkumaan kun tuli Suomi-USA ottelu. Kerran elämässäni oon käyny livepeliä kattomassa (JYP-SaiPa) ja sillonkin taisin keskittyä enemmän cheerleadereihin. No, onhan nämä MM-pelit ihan toista luokkaa, mutta en silti osannu odottaa että minustakin löytyis salakavalaa kiinnostusta siihen peliin. No se siitä (paitsi että puolen tunnin päästä alkaa Suomi-Kanada..!).

Helmet on jääny kyllä autuaasti ilman mun huomiota. Eee niiku jaksais yhtään. Tai jaksan. Olen hyvä ja innovatiivinen ja kaikkee upeeta mahtavaa. Positiiviset itsesuggestiot vie asiaa eteenpäin, you know. (Kaikkea sitä opetetaanki). No onhan se nyt tiedossa, että motivoitunut ihminen toimii tehokkaammin. Joten kaivelen tässä esiin sitä karannutta motivaatiota. Ehkä se löytyy huomenna yliopistolta, toimintaterapian tutkimussympposiumilta.

Positiivisen ajattelun alkeet osa 1

Tänä aamuna tuli sähköpostiin oikein piristävää maanantainaloitus postia: vielä olis ens viikolla sadasviidestuhannes harjoitteluun liittyvä palaveri, johon pitäis osallistua. Suusta meinas päästä ärr ja murr, kun keskiviikkona kävin retostelemassa etten ikinä koskaan tänne tule enää kun harjoittelu virallisesti loppui jo joskus viime vuosituhannella (eli ennen pääsiäistä). Siinä sitten heti perjantaina tehtiin kuitenkin uusi comeback, mutta sen piti todellakin olla viimeisten viimeinen (ja se ei ees itseasiassa ollu harjoittelujuttu!). Tämän palautepalaverin joudun kyllä nyt ehkä valitettavasti skippaamaan, koska menisi muuten luovien prosessien esittelyt sivu suun.
Jota muuten sitäkään en ole yhtään suunnitellut.

Juoksua, juoksua. Kummallista miten yksi ärsytys saa muutkin asiat ärsyttämään. Jättemukava yllätys jälleen eilen kun pyörän etukumi oli TAAS posahtanut. Vannoin kyllä ensi kerralla heittäväni koko härvelin järveen. Neljä kertaa korjaamolla vuoden sisällä alkaa olla tarpeeksi minun lompakolle. (uusavuton kun on...) Tarkoituksena oli illalla lähteä Viitaniemeen Anun kanssa valokuvaamaan (luovien kursssia varten). Kirosanojen saattelemana lähdin sitten tarpomaan (vihaan kävelemistä, jos olisin muuten saanut mennä pyörällä) ja vettähän sitä sitten alkoikin sopivasti satamaan heti ovesta ulos päästyäni. Ja huomasin, että unohdin kaulahuivin kotiin. Paikalla päästyäni sade sentään loppui, mutta märkien kenkien ja sukkien kanssa siinä sitten seisoskeltiin molemmat eri risteyksissä eikä kehdattu soittaa toisillemme "jos toinen onkin vain vähän myöhässä". Onnellisesti toisemme kuitenkin tapasimme ja hienoja kuvia saimme. Ainakin minusta sai autenttisia mutrunaamakuvia :P



Tänään sitten pikakävelin koulusta kotiin viemään pyörää korjaamoon ja vaatimaan (muutaman tahon kehotuksesta) selvitystä että voiko tämä nyt heti hajota kun vasta korjattiin etupyörän systeemit. Korjaamossa ei hirveästi lämmetty arvailuilleni venttiiliviasta, mutta pienen katastelun jälkeen löysivät renkaasta naulan (!) mutta myös alareunastaan vuotavan venttiilin. Kovasti olin kyllä suunnitellut kumoavani uusavuttomuuden ja paikkaavani pyörän itse (lainasin jopa Outilta renkaanirrotussysteemit), mutta annoin kuitenkin ammattilaisten korjata tilanteen kun sain alennusta sisäkumin vaihdosta ja pyörän samantien mukaani. Nolompi homma vain, että en ollut ehtinyt enkä tajunnut nostanut käteistä ja summasta jäi puuttumaan hurjat 70 senttiä :D Pitänee käydä huomenna maksamassa loputkin takaisin..

Korjaamolta spurttasin sitten 10 min myöhässä töihin ja töiden jälkeen jatkuikin matka luokkakaverin luo Nica-bileisiin (tytöt tulivat Nicaraguasta vaihdosta ennen pääsiäistä). Oli kyllä mukava ilta ja ihanaa olla koolla rauhassa tämän kiireen keskellä. Tytöt oli väsänneet hienon pinjatan, jota mäiskittiin riemuissamme pihalla. Ruuat oli myös Nica -tyyliin ja tietysti musiikki. Saatiin myös ihanat tuliaiset: pussukka/puupurkki ja aivan ihanat siemenistä tehdyt kaulakorut jokaiselle!

Uusin voimin huomiseen päivään ja ensi viikkoon, jonka jälkeen ehkä taas helpottaa! (niinhän minä aina sanon...)

Vihdoinkin viikonloppu!

Ei muuten lähtenyt sitten torstaiaamukaan parhaiten käyntiin kun aamulla pyörävarastossa odotti tyhjä etukumi. --> kävellen kouluun ja myöhässä tunnille. Pyörän sain sentään hinattua koulun jälkeen korjaamolle ja lupasivat maanantaiaamuksi sen jo käyttöön. Lasku onkin sitten toinen juttu..

Sen verran kuitenkin sapetti, että päätin skipata perjantain tunnit ja lähteä kotiin suunniteltua aiemmin. Tänään olenkin jo ehtinyt käydä kirpparilla shoppailemassa helmiä, kaventanut farkut ja käynyt äidin kanssa Kuopiossa sisustusliikkeissä. Sain nyt ostettua uuden päiväpeiton, jota kaipasin. Käytiin myös katselemassa sohvia; pari kivannäköstä ja suht. edullista bongattiinkin. Pitää nyt vaan malttaa vielä odottaa, että pääsen uuteen kämppään mittailemaan, ettei tule yllätyksiä :P Rahaa saisi kyllä taas menemään vaikka kuinka paljon. Jostain syystä saa uskoteltua itselleen, että tarvitsisi kaikenlaista. Olenkin koittanut tässä kevään mittaan raikota komeroitani ja viedä kirpparille/heittää menemään turhaa roinaa. Vois helpottaa vähän muuttoakin.

Tuntu muuten junassa, etten olis käynyt kotona ikuisuuksiin. Nyt oli vihdoin alettu rakentamaan mun entiselle koulureitille kuuluneen vaarallisen radanylityksen tilalle alikulkusiltaa. En tiedä onko siinä koskaan kukaan junan alle jäänyt, mutta itse ainakin meinasin 8-vuotiaana jäädä. Tosin äidin sanoja lainaten: sitäkös tässä nyt pitää jäädä odottamaan?

Nyt taidan mennä tonkimaan vielä näitä kotikaappeja, jos täältä löytyis helmiä mun keräilytarpeeseeni. Kohta taitaa päästä saunaankin.

Noniin

Tällainen piti sitten väsätä. Päivällä kaupungilla kävellessäni minulla oli vielä suuret visiot mitä kaikkea voisin tänne kirjoittaa. Sitten menin töihin ja nyt ei enää ajatukset risteile suuntaan eikä toiseen.

Mutta joo. Tämä päivä oli aika mukava, vaikka koko alkuviikko on lähtenyt käyntiin tuskaisesti. Jo maanantaina-aamusta alkaen tuntui että nyt olen saanut tarpeekseni tästä viikosta, joko olis perjantain vuoro?!? Käytiin kuitenkin Anun kanssa aamulla uimassa, mikä edes vähän piristi. Tiistai meni kokonaisuudessaan puoliunessa, mutta selvisin kuitenkin vielä luovien tuntien jälkeen Fysipisteelle kirjoittamaan keskeneräiset lausunnot loppuun. (Vaikka luultavasti saankin ne vielä neljä kertaa takaisin korjattavaksi :P) Illalla kävin sitten kampaajalla tekemässä kevätuudistuksen: tukasta lähti lähes puolet! (Enkä vieläkään oo tajunnu miten pitkät hiukset mulla oikeesti oli!)

Uusi tukka teki myös osaltaan tämän päivän mukavaksi, sain paljon kehuja :) Aamupäivä tuolijumppailtiin ikääntyvien erityisliikunnassa ja tauolla muisteltiin varvashipan sääntöjä. Oli muuten hitsin hauskaa taukojumppaa! Rankkaa tämä opiskelu meillä; testataan tauoillakin terapiatekniikoita :P Iltapäivällä väsytti ja ja väsytti vielä enemmän kun muistin, että on työvuoro illalle. Aloin vakavasti suunnitella etten tule perjantaina kouluun ollenkaan, vaan lähden kotiin jo aamulla, enkä iltapäivällä, kuten ensin suunnittelin. Selvisin kuitenkin kaupungille etsimään Anulle jotain synttärilahjaa ja kärsin suuresta inspiraatiopulasta. Jotain pientä sain kuitenkin mukaani. Töissä oli normi-ilta, eli mukavaa. Ollaan lähdössä laivalla vappuna ja yritettiin keksiä paluumatkalle tekemistä Helsingissä ennen junan lähtöä Jykylään. Neljässä tunnissa ehtis tehdäkin jotain.

Huomenna olisi vielä tiedossa luovaa liikettä ja päivän päätteeksi harjoittelun loppuarviointi. Nyt vaan tuntuu oudolta ajatella harjoittelun tavoitteita, kun pääosin harjottelu päätty jo yli kuukausi sitten. Toivon vaan, että mun kirjoittamassa toimintaterapiakertomuksessa olisi lukijoiden mielestä jotain tolkkua, eikä tarviis väsätä siihen enää mitään..

Puuh. Jokohan tuota joutais nukkumaan..?