muuttolaatikoiden syövereistä

Aurinkolaulu

Kohotat katseesi valoon, taivaan sineen ja kultaan,
painat kätesi uupuneet kevään heräävään multaan.
Näin on parasta olla,
kaikki on oikein ja hyvin,
anteeksianto on syvin
maalla ja auringolla.
Olet vihannut itseäsi kauan ja katkerasti,
Talven pitkinä öinä tuntenut sieluusi asti:
turha on peistä nostaa,
toivoa vapautusta,
uudella valheella ostaa
hetken lohdutusta
Siispä sanasi jokainen
olkoon kirkas ja hyvä.
Tästä päivästä lähtien
virta voimakas syvä,
joka on matkalla
mereen ikuiseen
sinunkin sielus on kantava
elämän sydämeen.

Mika Waltari


----------------------------

Tongin papereita laatikoiden pohjalta harjoittelua varten ja löysin tämän viime talvelta. Luin sen viime harjoittelussa vanhainkodilla.

Elämä on nyt pahvilaatikoissa.
Kohta olen valmis, vaikka kaikki on kesken.

Kiitoslaulu

Kiitos kirkkaan taivaan
Kiitos aamun uuden
kun saan taas nousta
näkemään Sua

Kiitos raikkaan tuulen
villin rakkauden
Ei murheet eilisen
kaataneet mua

Oot luonain
Koko pitkän päivän
opetat mua
Oot luonain
Illan tullen
kutsut lepohon mua

Aallot keulaan iskee
Kauas matka vie
Sun annan ohjata
yön läpi tien


Ville Leinonen

Runo

Olin kotona käymässä viikonloppuna ja mieleeni palasi runo viiden vuoden takaa:

Lyhyen matkan kerrallaan
jaksoi ilman sadetta kulkea
Huokaili kauan hiljainen tie
kunnes löysi hän paikkansa

Oli pimeää, eivät nähneet mitään
silti tiesivät missä ne lentää
Kaukana jossain on auringon maa
siellä ei pelätä enää

Harkitse kauan
ja päätä vain viisaasti,
tiedäthän missä me ollaan

Kaikki on kultaa, vaikka ei kiilläkään
En minäkään jaksaisi muistaa

Saila
13.2.2004

Uuden vuoden aatoksia

Nyt on jo vuosi pyörähtänyt kunnolla käyntiin. Vuosi vaihtui Pekingissä, uuden vuoden aattoa vieteltiin mm. kipuamalla Kiinan muurille ja seikkailemalla Ming-keisarien hautalaaksossa



Sen jälkeen onkin palattu takaisin arkeen ja suoritettu ikääntyvien harjoittelu neljää päivää, loppuarviointia ja asiakaskertomuksen viilausta vaille valmiiksi! Tunti sitten alkoi ansaittu hiihtoloma, jota lähden viettelemään kotikonnuille. Tarkoituksena olisi päästää ainakin lumilauta hangille autotallista pölyttymästä ja käydä myös jäällä näyttämässä hiihtosuksia, jotta voin sitten kertoa käyneeni myös hiihtämässäkin :P
Yhden päivän pistäydyn Jyväskylässä opparin ja työn merkeissä, sitten suuntaankin loppuviikoksi Tampereelle rentoutumaan.

Nyt jatkan pakkailuja ja lämmittelen itseäni sillä ajatuksella, että pääsen huomenna saunaan :)

Pikapäivitys kuulumisiin

Tää neiti on aika muikeena tänään:
Pitkäpinnainen yrittäminen viimein palkittiin ja tänään pirauttaminen erään ikääntyvien asumispalveluyksikön johtajalle tuotti harjoittelupaikan!! Mahtavaa hienoa upeeta jeee!! Paikassa ei ole toimintaterapeuttia, mutta onneksi henkisenä ja kollegiaalisena tukena on toinen toikkariopiskelija Emma. Saadaankin luoda itse toimintaterapia sinne; kartoittaa tarve ja toteuttaa omia suunnitelmia. VAU. :):)

Tämä taas on mainos K-marketin lehdykästä. Mainostaa voi monella tavalla, mutta "terapeuttinen hammastahna" herätti tässä tulevassa terapeutissa vain koomisuutta. Jospa tämä on sitten vastaus paljon puhuttuun nuorison psyykkiseen pahoinvointiin :P

Tätä kuuluu

huuh. Ajattelin pitkästä aikaa ja kerrankin kirjoitella tänne enemmän tajunnnanvirralla, ei nyt varsinaisesti mitään sen suurempaa aihetta mielessä tällä kertaa.

Tänään oli mielenkiintoinen päivä. Sain tänään olla anorektikko, autisti (erittäin lievä :P), masentunut poika ja käytöshäiriöisten nuorten ohjaaja (tai sitten yksi niistä "häiriöisistä"..). Eli siis vietimme tänään 4 tuntia tyttöjen kanssa metsässä harrastaen seikkailuliikuntaa. ja tämä siis liittyy nuorten kurssiimme. Piti selvitä metsässä olevasta radasta kun nilkat ja lanteet oli sidottuna yhteen kaverin kanssa, löytää silmät suljettuna hajautettuja kavereita ja etsiä metsästä vihjelappuja kahteen muuhun sidottuna. Haisteltiin, katseltiin, tunnusteltiin ja kuulosteltiin myös luontoa. (aistikokemuksia, aistikokemuksia..)Oma ohjattava toimintamme oli kolmen ryhmissä rakentaa tuikulle lautta apuna oksasakset ja narua. Niitä sai tosin vaan käyttää yhdellä kädellä (muut saivat omalla vapaalla kädellään kyllä auttaa), jolla saatiin haastetta enemmän. Tuikkulautat laitettiin lopulta lampeen kellumaan. Loppujen lopuksi osa tuikuista taisi kylläkin lähteä omalle kelluntareissulleen.. Mutta päivän saldona oli siis lämpöä, läheisyyttä ja tyttörakkautta :P (Tosin siitä lämmöstä en niin tiedä, kumppareissa ois voinu olla vähintään kolmet villasukat... Onneksi oli notski, jonka ansioista silmiä kirvelee vieläkin ja vaatteet on savustettu.)

Jälleen sai huomata ihmisten kanssa olemisen ja toiminnan voimauttavan vaikutuksen. Ei sillä loppujen lopuksi ole niin väliä, mitä siellä tehdään, kunhan saadaan tehdä jotain yhdessä ja onnistua. Ja pitää hauskaa, of course!

Muuten tässä alkaa elämä olla jo joulun odottelua. Kouluhommat ei oikeastaan stressaa, tosin että harjoittelupaikka vielä puuttuu (jonka siis pitäisi alkaa heti tammikuusta).. ja hankkia sitä on yritetty, uskokaa pois!

Viikonloppuna olisi luvassa ensinäkin perjantaina luokan pikkujouluiltamia. Alkuperäiset suunnitelmat mökkeily-oleilu-viikonlopusta kariutuivat erään hajonneen polvilumpion myötä (ei ollut omani) ja kutistuivat perjantai-illan (ja kenties myös yön) hengailuksi Jykylässä. Minulle tämä oli tosin hyvä juttu, sillä nyt minäkin pääsen pikkujouluilemaan! Alkuperäiseen suunnitelmaan en ois voinut osallistua sillä lauantaina lähdetäänkin avustettavan kanssa ajelemaan kohti Turkua, Tukholman risteilylle tällä kertaa.

Ajatuksia itsemurhasta

Psykan tunnilla keskusteltiin itsemurhasta ja asia jätti aivonystyrät pohdintatilaan. Seurauksena syntyi seuraava vuodatus kurssille kuuluvaan luentopäiväkirjaan:

Eniten minua jäi mietityttämään kuuluuko itsemurha- tai itsetuhoinen ajattelu osaksi nuoruutta luonnollisena teemana. Selitetäänkö sitä kenties jossain teoriassa, vai onko se vain nykyajan paineiden luoma ajatustapa? Oman kokemukseni mukaan itsetuhoisia ajatuksia herää monilla nuorilla jossain vaiheessa elämäänsä. Tosin ajatukset pysyvät usein tietoisesti ajatuksina, eikä niiden takana ole todellista toteutusperää. Pikemminkin kyse on oman elämän tarkoituksen pohtimisesta, vaikkakin äärimmäisellä tavalla. Erottaisin itse vakavan itsemurhariskin ja nuoruuteen kuuluvan ”oman elämän arvon pohdiskelun” sillä, että todellinen riski on silloin, kun nuori on masentunut ja ajattelee tällaisia ajatuksia usein. Luonnollista, kehitykseen kuuluvaa ajattelu on silloin, kun nuori pääsee ajatuksissaan positiiviseen tulokseen, löytää elämästään hyviä asioita ja ymmärtää, että hänen ympärillään kuitenkin on välittäviä ihmisiä.

Itsemurha ei todellakaan ole mikään uusi ilmiö, vaan niitä on esiintynyt luultavasti yhtä kauan kuin on ollut ihmisiäkin. Ehkäpä uudempi ilmiö nuorilla on se, että nuori joutuu hakemaan huomiota äärimmäisemmillä tavoilla. Myös itsemurhasta puhuminen on yleisempää, se ei ole enää samanlainen tabu kuin muutama vuosikymmen sitten.

Mielestäni erittäin merkittävää on se, etteivät kirkko ja kansa tuomitse itsemurhan tekijää samalla tavalla kuin ennen. Nykyään se on pikemminkin yksi tapa kuolla, joskin yhä traumaattinen läheisille, mutta itsemurhan tekijä kuitenkin siunataan ja hänen muistoaan kunnioitetaan. Uskoisin, että nykyään ovat harvemmassa helvetillä pelottelu ja suora syrjiminen, mutta tiettyä sanatonta leimautumista, tai ainakin sen pelkoa, saattaa esiintyä.

Tuomitsemattomuudellakin on toisaalta puolensa; onko yleinen itsemurhan hyväksyminen tehnyt itsemurhasta yhden luonnollisen ratkaisumallin toivonsa menettäneille ihmisille ja onko kynnys madaltunut sen myötä itsemurhan toteuttamiseen? Toisaalta läheisten annetaan nykyään surra ilman yhteisöltä tulevaa häpeän painetta ja asian tiimoilta nousseita tunteita on luvallista käsitellä; tämähän myös toimii ennaltaehkäisevänä tekijänä masentumiselle ja itsemurhalle.

Kuuro vai sokea?

Koulussamme järjestettiin eilen ja tänään Pimeä ja Hiljainen kahvila. Pimeä kahvila oli nimensä mukaan pilkkopimeä huone, jossa asiakkaille tarjottiin kahvia, mehua ja keksejä. Pöytiin meidät saattelivat kädestä pitäen sokeat tarjoilijat, jotka myös ottivat tilauksemme vastaan ja toivat tarjottavat. Olivatpahan nämä tarjoilijat myös sen verran asiakaspalveluhenkisiä, että jäivät jutustelemaan seuraksemme. Hiljaisessa kahvilassa ovella oli tarjolla korvatulppia ja äänenvaimentimia. Niin ikään täällä tarjoilijat toimivat nyt ääntään käyttämättä, viittoen. Pöydillä oli lunttilappuja viittomakielisistä kirjaimista, jotta asiakkaat pystyivät esittelemään itsensä kuuroille kanssaolijoille.

Kokemus oli jännittävä ja voimakas. Pimeä huone oli todellakin säkkipimeä. Olo oli heti turvaton, jos tarjoilija (jotka itse siis olivat sokeita) päästi irti hetkeksikään. Äänet korostuivat selvästi ja puheensorina vaikeutti vieruskaverin kuuntelemista. Teki mieli myös tarrata keskustelukaveriin kiinni, jotta tietäisi että hän varmasti on siinä. Pelkäsin koko ajan huitaisevani vahingossa kahvikupin syliini.

Hiljaisessa huoneessa pärjäsi ilman apua, mutta tunsin itseni kertakaikkiaan ulkopuoliseksi, koska en osannut viittomakieltä alkuunkaan. Minä olin nyt vammainen ja ainut pöydästä, joka erottui joukosta: en ymmärtänyt viittomista yhtään mitään, en pystynyt kommunikoimaan enkä seuraamaan muiden keskusteluja.

Molemmissa huoneissa olin avuton ilman yhtä aistia, jota olin tottunut käyttämään. Kuulo vuorovaikutuksen apuna ja näkö hahmottamisen perustana on minulle ollut itsestäänselvyys, koska niitä ei koskaan ole minulta pois otettu. Onneksi tällaisia tilausuuksia tulee, jossa vammaiskäsityksiä voidaan kääntää päälaelleen ja omanlaisensa shokeerauksen kautta lisätä ymmärrystä ja tietoa.

Huovutin

Orientoitumista

Talven tapaamiset varattavissa nyt! Ennakkovaraajan etu, 30 minuuttia kaupan päälle!

Kummasti kesä vaan vierähtää syksyn puolelle. Virallisesti lomaa olisi vielä jäljellä toista viikkoa, mutta käytännössä virittäytyminen syksyn sähellykselle alkoi jo elokuun alusta opinnäytetyöpalaverin myötä. Kalenteriinkin piti itse värkätä lisäviikkoja, kun jostain syystä syyskuun alkuun on alkanut kerääntyä palaveria jos toista. Olen kyllä totaalinen kalenterin orja, mutta ylöskirjattu järjestelmällisyys pienentää huomattavasti kaaoksen tuntua. Ehkäpä pitäisi vaan vielä kirjoittaa joka viikolle jollekin illalle muistiinpano: "klo 17-21: ÄLÄ TEE MITÄÄN".

Olen kuitenkin muistanut nauttia tästä vapaa-ajan runsaudesta kun sitä vielä on. En ole tehnyt mitään vain siksi että pitäisi ja olen nukkunut ruhtinaallisen pitkään. Tämän unirytmin kääntämiseen voikin sitten mennä useampi viikko, mutta menköön. Viikonloppuna lähden vielä loman viimeiselle reissulle, Ylivieskaan. Ja nyt.. ehkä menen tiskaamaan tai sitten lähden kaupungille.. en tiedä, kalenteri kun ei määrää vielä tekemään mitään :)

Lisäys: kävin kaupungilla ostamassa alennustopin ja kolme levyä suklaata sekä harrastin korkeakulttuuria lukien Erlend Loen Supernaiivia ja söin puoli suklaalevyä sohvan pohjalla. ja sitten huvitti jo tiskatakin.

Repovesi

Jälleen oli aika tukea julkisia liikennöintivälineitä; tällä kertaa suuntasin opiskelukaverini luo Valkealaan, Kouvolan naapuriin. Reissun varsinainen määpänpää oliRepoveden kansallispuisto, jossa vietimme päivän ja illaksi kömmimme kämpälle syömään ja saunomaan. Aikaa metsässä vierähti 5,5 tuntia ja matkaa taittui (ainakin) 15 km.

Maakuntamatkailua

..ja muuten vaan.
Olin taas malttamaton ja ehdin peräti yhden illan viettää (sekin töiden jälkeen) Jykylässä kunnes pakkasin taas reppuni ja hyppäsin Tampereen junaan. Takana oli siis viikonloppu Ilosaaressa (tarkemmin sanottuna leirintäalueella teltassa) ja sieltä kodin kautta maanantaiksi töihin. Tiistaiaamuna olinkin jälleen tukemassa VR:ää. Saisivat kyllä antaa diplomin tai jotain; olen kuluttanut varmaan kolmasosan kesän palkoistani junalippuihin! (Ottaen huomioon, että ilosaarta edeltävän viikonlopun vietin pikavisiitillä Espoossa, jonne lähdin heti kotiuduttuani Siilistä!)

Kuitenkin. Virallinen määränpääni tällä viimeisimmällä matkalla oli siis Ruovesi (pieni paikka paikka keskellä entiedämitä), jossa veljeni ja tyttöystävänsä ovat olleet tämän kesän töissä. He kuitenkin näin arkipäivisin olivat nimenomaan siellä töissä, joten minulle jäi oikein mainiosti aikaa jäädä viettämään laatuaikaa Tampereelle Noren ja Jaakon kanssa ennen matkavälineen vaihtoa. Tampere oli kiva paikka taas; kaupunki, josta en selviä ostamatta jotain. Tälläkin kertaa matka jatkui lompakko laukun, paidan ja Pancho Villan kanahampparin verran tyhjempänä. Mutta oli se sen arvoista.

Bussimatka keskelle korpea oli hämmentävän sanattomaksi laittava kokemus. Näköjään kahdessa vuodessa olen ehtinyt kaupunkilaistua näin pelottavan paljon, että vienosti tuulessa ja auringossa kylpevät, silminkantamattomiin riittävät vilja- ja rypsipellot saivat minut kerta kaikkiaan ihmettelemään voiko tällaista hienoutta ollakaan. Jos en olisi tiennyt, että seuraava bussi menee joskus puolen päivän päästä, olisin varmaan kirmannut pellolle ja tanssinut alasti. (Se "seuraava bussi" olisi kyllä siinä tapauksessa saattanut viedä Ruoveden keskustan sijasta lähimmälle psykiatrille :D) Sain kuitenkin maltettua mieleni ja selvisin onnellisesti veljeni tykö. Ilta olikin mitä mainiointa kesän viettoa: tehtiin ruokaa, käytiin minigolffaamassa ja eksyttiin yksille paikalliseen laivaravintolaan. Seuraavana päivänä nukuin pitkään ja tiskasin. Illalla heitettiin vielä mölkkyä ja sittenpä olikin jo tarkoitus suunnata takaisin kaupunkiin. Meinaspa jäädäkin pelkäksi tarkoitukseksi, kun ensimmäinen bussi oli Ruovedellä 20 minuuttia myöhässä, jonka ansioista sitten odottelin 10 min sijasta 1,5 tuntia Orivedellä kotiinpääsyä. Selvisinpähän kuitenkin. Orivedellä oli vähemmän tekemistä, lähinnä pakoilin paikallisia puleja ja koin itsseni suureksi filosofiksi huomatessani, että kyllä amikset ja nuoret on amiksia ja nuoria joka paikassa.

Riga

Suunnaton laiskuus iski kesän myötä kirjoittamisen suhteen. Olen tässä välissä ehtinyt hommailla kaikenlaista, kuten muuttaa, opiskella kesäkurssit, käydä häissä, visitoida Riiassa, ihmetellä elämää Siilinjärvellä, ihmetellä elämää takaisin Jyväskylässä ja käydä töissä huomatakseni, että olen taas ensi viikon lomalla.

Riian reissu meni kokonaisuudessaan oikein mukavasti. Minulle ikävin puoli oli lentäminen (vaikka yleensä siitä pidän), sillä pieni lentokone tarjosi epätasaisemman kyydin ja sain istua koko vajaan parituntisen varoen äkkiliikkeitä, etten oksenna. Kaupunkiin kuitenkiin päästiin tiivistunnelmaisessa bussissa ja hostelliinkin selvittiin raahaten puoli kaupunkia laukkuja sateessa. Hostelli itsessään oli riittävän mukava, vastaremontoidut tilat olivat siistit ja käytävältä löytyi vain yksi peukalonkynnen kokoinen ötökkä, joka sekin oli jo kuollut. Näkymät ikkunasta eivät olleet järin huikeat, mutta hintaansa nähden ihan riittävät. Paikka oli myös erittäin rauhallinen, mistä iso plussa. Ennen reissua jännitti millainen nuorisohostelli meitä oikein odottaa, matkassa kun olivat mukana myös isä ja äipänderi.

Näkymä huoneesta



Näkymiä vanhasta kaupungista (kuvat otti isoveljeni Saku)

Ylipäätänsä syötiin ja juotiin hyvin (paikallinen olut oli hyvää ja halpaa), käveltiin paljon ja nähtiin riittävästi komeita rakennuksia. Hämmentävää kaupungissa oli kekseliäät kerjääjämummot kuka milloin millaistakin performanssia esittäen. Yksi pyöri kadunkulmassa ympyrää käsiään heilutellen (vissiin jotain paikallista tanhua matkien) ja toinen hakkasi lasten värikästä kellopeliä niin kovaa kuin käsistä voimaa riitti ja hiljeni aina kun joku antoi rahaa. Paikallinen pulu myös osoitti kiinnostusta uusia vaaleita pellavahousujani kohtaan ja jätti vähemmän mielyttävämmän matkamuistonsa.

Hämmentävää oli myös kaupungin erittäin uusi autokanta ja etenkin näiden paikallisten wannabe-kimiräikkösten hullu liikennekäyttäytyminen. Sitä myös todisti lähtöpäivänä tilattu taksi. Mies teki varmaan uuden aikaennätyksen ajaessaan lentokentälle ja minä sain mukavan aloituksen pahoinvoinnille, jonka tiesin lentokoneessa jatkuvan.

Takaisin kuitenkin selvittiin sunnuntaina juhannuksesta toipuvaan Suomeen. Maanantaina matkustin takaisin kaupunkiin ja täällä sitä nyt ollaan. Saatiin selvitettyä ainakin suurimmaksi osaksi heinäkuun työvuorot, joten osaa taas hiukan suunnitella elämäänsä eteenpäin. Tai ehkä parempi, jos ei liikaa yritä. Kotona lupasin kuitenkin mennä käymään auttamaan porukoiden vuokraaman kämpän ehostamisessa ennen uuden vuokralaisen tuloa. Samoin edessä häämöttää Ilosaarirock (johon minulle ei ole lippua, mutta parhaat juhlat onkin leirintäalueella) ja toinen jo perinteeksi muodostunut reissu Joensuuhun äipän kanssa.

By the way, sainpas muuten hauskan tuliaisen Italiasta :)

Lukuvuosi lähenee loppuaan..

Heijsan alla!

Tentit on tehty ja luovat rosessit esitetty. Vielä vuorossa AVH-luento, jonka jälkeen alkaa kauan odotettu lo...penuuvutta kesäkurssirupeama. Svenska och viestintätaito odottavat vielä ahkeraa opiskelijaa, ja yhteensä 8 päivän tiiviillä puristuksella hankimme kesäkuun vuokran tällä erää.

Luovien kurssi tosissaan päättyi tänään omien prosessiemme ja luovan välineen esittelyyn. Helmihommat sain tehtyä kiitettävästi jo viime viikon puolella, mutta prosessikuvauksen kanssa kärsin suurta luovaa tuskaa vielä tänään koulussakin. Pyörin koko eilisillan tuskanhiessä lattialla kun en keksinyt mitä kirjoittaisin ja mitä esittäisin. Luotin kovasti improvisaatiotaitooni ja itseasiassa vasta vähän ennen esitystä "performanssini" sai lopullisen muotonsa. Loppujen lopuksi lausuin siellä hetkeä ennen esitystä keksimäni runon ja tiputin maalaamastani kirjekuoresta sanomalehdestä leikattuja sydämiä lattialle. Runoni meni näin:

"Kiitos elämä,
kaikesta hyvästä ja huonosta.
Kiitos kasvatuksesta.

Kiitos kaikista läheisistä ihmisistä,
vaikka he ovatkin sellaisia kuin ovat.

Kiitos tästä.
Tulevasta, menevästä ja menneestä."

Tässä vielä kuva voimauttavimmasta (käytänkö minä ihan oikeasti tommoista sanaa?!) työstäni, jonka kurssilla tein.


Muuten olen hiimaillut viimeisen viikon flunssassa ja ääni päätti tehdä katoamistempun. Tai pikemminkin kuulostan siltä kun olisin alottanut tupakanpolton jo sikiöaikana, sen verran möreä kaiku lähtee. Viikonloppu meni töissä ja päntätessä, ei siten liene ihme että kämpässä näyttää pääosin tältä:

Tänään aion keskittyä vain lepäilyyn ja katson Euroviisujen karsintoja. Ehkäpä käyn kaupassakin jos huvittaa.

jääkiekkoa :o

Mä olen viimeaikoina ollut pelottavan kiinnostunut jääkiekosta ja pelottavan vähän kiinnostunut perustelemaan helmien terapeuttista käyttöä. Oli eilen karmivaa huomata, etten meinannut malttaa mennä nukkumaan kun tuli Suomi-USA ottelu. Kerran elämässäni oon käyny livepeliä kattomassa (JYP-SaiPa) ja sillonkin taisin keskittyä enemmän cheerleadereihin. No, onhan nämä MM-pelit ihan toista luokkaa, mutta en silti osannu odottaa että minustakin löytyis salakavalaa kiinnostusta siihen peliin. No se siitä (paitsi että puolen tunnin päästä alkaa Suomi-Kanada..!).

Helmet on jääny kyllä autuaasti ilman mun huomiota. Eee niiku jaksais yhtään. Tai jaksan. Olen hyvä ja innovatiivinen ja kaikkee upeeta mahtavaa. Positiiviset itsesuggestiot vie asiaa eteenpäin, you know. (Kaikkea sitä opetetaanki). No onhan se nyt tiedossa, että motivoitunut ihminen toimii tehokkaammin. Joten kaivelen tässä esiin sitä karannutta motivaatiota. Ehkä se löytyy huomenna yliopistolta, toimintaterapian tutkimussympposiumilta.

Positiivisen ajattelun alkeet osa 1

Tänä aamuna tuli sähköpostiin oikein piristävää maanantainaloitus postia: vielä olis ens viikolla sadasviidestuhannes harjoitteluun liittyvä palaveri, johon pitäis osallistua. Suusta meinas päästä ärr ja murr, kun keskiviikkona kävin retostelemassa etten ikinä koskaan tänne tule enää kun harjoittelu virallisesti loppui jo joskus viime vuosituhannella (eli ennen pääsiäistä). Siinä sitten heti perjantaina tehtiin kuitenkin uusi comeback, mutta sen piti todellakin olla viimeisten viimeinen (ja se ei ees itseasiassa ollu harjoittelujuttu!). Tämän palautepalaverin joudun kyllä nyt ehkä valitettavasti skippaamaan, koska menisi muuten luovien prosessien esittelyt sivu suun.
Jota muuten sitäkään en ole yhtään suunnitellut.

Juoksua, juoksua. Kummallista miten yksi ärsytys saa muutkin asiat ärsyttämään. Jättemukava yllätys jälleen eilen kun pyörän etukumi oli TAAS posahtanut. Vannoin kyllä ensi kerralla heittäväni koko härvelin järveen. Neljä kertaa korjaamolla vuoden sisällä alkaa olla tarpeeksi minun lompakolle. (uusavuton kun on...) Tarkoituksena oli illalla lähteä Viitaniemeen Anun kanssa valokuvaamaan (luovien kursssia varten). Kirosanojen saattelemana lähdin sitten tarpomaan (vihaan kävelemistä, jos olisin muuten saanut mennä pyörällä) ja vettähän sitä sitten alkoikin sopivasti satamaan heti ovesta ulos päästyäni. Ja huomasin, että unohdin kaulahuivin kotiin. Paikalla päästyäni sade sentään loppui, mutta märkien kenkien ja sukkien kanssa siinä sitten seisoskeltiin molemmat eri risteyksissä eikä kehdattu soittaa toisillemme "jos toinen onkin vain vähän myöhässä". Onnellisesti toisemme kuitenkin tapasimme ja hienoja kuvia saimme. Ainakin minusta sai autenttisia mutrunaamakuvia :P



Tänään sitten pikakävelin koulusta kotiin viemään pyörää korjaamoon ja vaatimaan (muutaman tahon kehotuksesta) selvitystä että voiko tämä nyt heti hajota kun vasta korjattiin etupyörän systeemit. Korjaamossa ei hirveästi lämmetty arvailuilleni venttiiliviasta, mutta pienen katastelun jälkeen löysivät renkaasta naulan (!) mutta myös alareunastaan vuotavan venttiilin. Kovasti olin kyllä suunnitellut kumoavani uusavuttomuuden ja paikkaavani pyörän itse (lainasin jopa Outilta renkaanirrotussysteemit), mutta annoin kuitenkin ammattilaisten korjata tilanteen kun sain alennusta sisäkumin vaihdosta ja pyörän samantien mukaani. Nolompi homma vain, että en ollut ehtinyt enkä tajunnut nostanut käteistä ja summasta jäi puuttumaan hurjat 70 senttiä :D Pitänee käydä huomenna maksamassa loputkin takaisin..

Korjaamolta spurttasin sitten 10 min myöhässä töihin ja töiden jälkeen jatkuikin matka luokkakaverin luo Nica-bileisiin (tytöt tulivat Nicaraguasta vaihdosta ennen pääsiäistä). Oli kyllä mukava ilta ja ihanaa olla koolla rauhassa tämän kiireen keskellä. Tytöt oli väsänneet hienon pinjatan, jota mäiskittiin riemuissamme pihalla. Ruuat oli myös Nica -tyyliin ja tietysti musiikki. Saatiin myös ihanat tuliaiset: pussukka/puupurkki ja aivan ihanat siemenistä tehdyt kaulakorut jokaiselle!

Uusin voimin huomiseen päivään ja ensi viikkoon, jonka jälkeen ehkä taas helpottaa! (niinhän minä aina sanon...)

Vihdoinkin viikonloppu!

Ei muuten lähtenyt sitten torstaiaamukaan parhaiten käyntiin kun aamulla pyörävarastossa odotti tyhjä etukumi. --> kävellen kouluun ja myöhässä tunnille. Pyörän sain sentään hinattua koulun jälkeen korjaamolle ja lupasivat maanantaiaamuksi sen jo käyttöön. Lasku onkin sitten toinen juttu..

Sen verran kuitenkin sapetti, että päätin skipata perjantain tunnit ja lähteä kotiin suunniteltua aiemmin. Tänään olenkin jo ehtinyt käydä kirpparilla shoppailemassa helmiä, kaventanut farkut ja käynyt äidin kanssa Kuopiossa sisustusliikkeissä. Sain nyt ostettua uuden päiväpeiton, jota kaipasin. Käytiin myös katselemassa sohvia; pari kivannäköstä ja suht. edullista bongattiinkin. Pitää nyt vaan malttaa vielä odottaa, että pääsen uuteen kämppään mittailemaan, ettei tule yllätyksiä :P Rahaa saisi kyllä taas menemään vaikka kuinka paljon. Jostain syystä saa uskoteltua itselleen, että tarvitsisi kaikenlaista. Olenkin koittanut tässä kevään mittaan raikota komeroitani ja viedä kirpparille/heittää menemään turhaa roinaa. Vois helpottaa vähän muuttoakin.

Tuntu muuten junassa, etten olis käynyt kotona ikuisuuksiin. Nyt oli vihdoin alettu rakentamaan mun entiselle koulureitille kuuluneen vaarallisen radanylityksen tilalle alikulkusiltaa. En tiedä onko siinä koskaan kukaan junan alle jäänyt, mutta itse ainakin meinasin 8-vuotiaana jäädä. Tosin äidin sanoja lainaten: sitäkös tässä nyt pitää jäädä odottamaan?

Nyt taidan mennä tonkimaan vielä näitä kotikaappeja, jos täältä löytyis helmiä mun keräilytarpeeseeni. Kohta taitaa päästä saunaankin.

Noniin

Tällainen piti sitten väsätä. Päivällä kaupungilla kävellessäni minulla oli vielä suuret visiot mitä kaikkea voisin tänne kirjoittaa. Sitten menin töihin ja nyt ei enää ajatukset risteile suuntaan eikä toiseen.

Mutta joo. Tämä päivä oli aika mukava, vaikka koko alkuviikko on lähtenyt käyntiin tuskaisesti. Jo maanantaina-aamusta alkaen tuntui että nyt olen saanut tarpeekseni tästä viikosta, joko olis perjantain vuoro?!? Käytiin kuitenkin Anun kanssa aamulla uimassa, mikä edes vähän piristi. Tiistai meni kokonaisuudessaan puoliunessa, mutta selvisin kuitenkin vielä luovien tuntien jälkeen Fysipisteelle kirjoittamaan keskeneräiset lausunnot loppuun. (Vaikka luultavasti saankin ne vielä neljä kertaa takaisin korjattavaksi :P) Illalla kävin sitten kampaajalla tekemässä kevätuudistuksen: tukasta lähti lähes puolet! (Enkä vieläkään oo tajunnu miten pitkät hiukset mulla oikeesti oli!)

Uusi tukka teki myös osaltaan tämän päivän mukavaksi, sain paljon kehuja :) Aamupäivä tuolijumppailtiin ikääntyvien erityisliikunnassa ja tauolla muisteltiin varvashipan sääntöjä. Oli muuten hitsin hauskaa taukojumppaa! Rankkaa tämä opiskelu meillä; testataan tauoillakin terapiatekniikoita :P Iltapäivällä väsytti ja ja väsytti vielä enemmän kun muistin, että on työvuoro illalle. Aloin vakavasti suunnitella etten tule perjantaina kouluun ollenkaan, vaan lähden kotiin jo aamulla, enkä iltapäivällä, kuten ensin suunnittelin. Selvisin kuitenkin kaupungille etsimään Anulle jotain synttärilahjaa ja kärsin suuresta inspiraatiopulasta. Jotain pientä sain kuitenkin mukaani. Töissä oli normi-ilta, eli mukavaa. Ollaan lähdössä laivalla vappuna ja yritettiin keksiä paluumatkalle tekemistä Helsingissä ennen junan lähtöä Jykylään. Neljässä tunnissa ehtis tehdäkin jotain.

Huomenna olisi vielä tiedossa luovaa liikettä ja päivän päätteeksi harjoittelun loppuarviointi. Nyt vaan tuntuu oudolta ajatella harjoittelun tavoitteita, kun pääosin harjottelu päätty jo yli kuukausi sitten. Toivon vaan, että mun kirjoittamassa toimintaterapiakertomuksessa olisi lukijoiden mielestä jotain tolkkua, eikä tarviis väsätä siihen enää mitään..

Puuh. Jokohan tuota joutais nukkumaan..?